LIIKETILAN MUUTTO VIIKONLOPUSSA!




Kuten kerroinkin jo aiemmassa postauksessa liiketilamme muutto on tehtävä päivässä, ja kolmessa päivässä remontti. Tämä kaikki viime perjantain ja sunnuntain välillä, ja siksi on ollutkin niin hiljaista postauksien suhteen!

Uusi liiketilamme oli aivan pommi, mutta päätimme ottaa sen silti. Sijainniltaan se on hyvä, sillä siihen on helppo tulla, ja kuitenkin metsästämme koko aika sitä täydellistä spottia meille!


Tässä vähän videota ennen kun pääsimme muuttamaan. And yes I know, aika karua katsottavaa!




Kuvia, jotta saatte osviittaa!

Mitä sitten tapahtui? Huomasimme suuria virheitä liiketilassa, sähköt, liiketila oli ollut 2-vuotta tyhjä, mutta kukaan ei ollut sitä siivonnut tai rempannut. Kenelle se siis jäi? MEILLE! Emme saaneet viedä tavaroita ennen perjantaita, emmekä saaneet avaimia ennen perjantaita, koska välittäjä oli unohtanut ne itsellensä, joten perjantaina päivällä alkoi vanhan liiketilan tyhjennys!

KIRSIKKANA KAKUN PÄÄLLLE, torstaina jouduin Haartmanin päivystykseen, koska sormeni taipui väärin päin, eipä tehty perjantaina asiakkaita, eikä kummoisesti kanneltu tai rempattukkaan!

                                                                                                                    
Ei näytä niin pahalta, mutta ai että teki gutaa!

MUUUTTAMASSA


Tavarat vihdoin uudessa paikassa!



Oltiin ihan iltaan asti. Lauantaina kaiken lisäksi minulla oli tyttöni papan(isovaarin 70-kymppisen) hautajaiset, joten matkani johti ensiksi sinne, ja sieltä suoraan häsäämään uutta liiketilaa!

Onneksemme toisen omistajan isä olikin jo mennyt paikalle ja ehtinyt maalata melkeinpä 2 huonetta! Joten minä pääsinkin siirtelemään huoneisiin oikeat huonekalut.


Laitoin randomisti faceen  pyynnön jos joku mun kaveri pystyis tulla jeesailee, j a OMG sainkin mahtavaa maalaus seuraa! Naikkosta en ollut nähnyt kahteen vuoteen, mutta juttu luisti kuin väliissä ei olisi ollut päivääkään, siitä tunnistaa aidon ystävän <3

Saatiin tyttö voimalla sitten iso seinä maalattua, ja sunnuntaina pojat maalasi lopu. Eli veljeni ja hänen ystävänsä. OON NIIN KIITOLLINEN KAIKILLE AVUSTAJILLE!

Liiketila ei ole vielä valmis, mutta saimme kuin saimmekin liikkeen siihen kuntoon, että saimme maanantaina avattua!

Myöhemmin vielä postaus kunnon kuvin, ennen ja jälkeen! Suuret on suunitelmat vaikkakin väliaikainen paikka!


Voittaja fiilis!

Huomenna on syntymäpäiväni, ja olen antanut itselleni luvan pitää vapaa päivän ja hemmotella itseäni, mikä tarkoittaa mm. heti aamusta ripsiä itselleni <3 Minulla ei koskaan ole aikaa itselleni, tai laittaa itseäni joten olen aikas innoissani tästä! Katsoo mitä muuta kivaa kekkaan!

Kommentit

  1. Uuteen toimitilaan muutto on kyllä aika työläs homma, pari kertaa sen tehneenä tiedän. Aina kannattaa kysyä tuttujen apua, niin kuin olit tehnytkin. Aina joku mielellään tulee auttamaan, on sitten kyse maalauksesta tai siivouksesta. Hyvältä näyttää uudet tilat!

    VastaaPoista
  2. Onnea muutosta! Hienolta näyttää liiketilat. Meillekin olisi uusi etsinnässä. Minulle tärkeää on, että tila on valoisa. Sekä myös tottakai liiketila tulee olla puhtaana, ja mieluiten otamme siihen ammattilaisen avuksi. https://www.siivousnorppa.fi/liiketilasiivous

    VastaaPoista
  3. Onnittelut uudesta liiketilasta! Muutto voi olla raskasta, mutta se kyllä palkitaan. Minunkin ystäväni on juuri etsimässä uutta liiketilaa hänen yritykselleen, hetken aikaa onkin jo etsiskellyt. https://premises.fi/vuokrattavat-toimitilat-helsinki/?_tyyppi=vuokraus&_kaupunki=helsinki

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit