ITS KILLING ME

Kun otetaan askelia eteenpäin, niin välillä niitä otetaan harppauksia myös takaspäin. KUTEN NYT!

Aamu alkoi sillä, että Alex ilmoitti, että ei todellakaan ole lähdössä kouluun kun vettä sataa noin paljon. Kyllä lähdet vaikka tulisi pikku ukkoja. Ei lähtenyt. Veinkö? En. Sovitaan, että olen laiska tai huono. I don't care. Minulla on myös tuo maailman suloisin 5-vuotias uhmaikäinen tyttäreni, joka pukee riisuu, puen hän riisuu. Joten, ei EN TODELLAKAAN LÄHDE VIEMÄÄN 11-vuotiasta kouluun, ja piste.



Poika meni tunnin myöhässä. Päivä alkoi siis jo huonosti.

Olen töissä kun puhelin soi, ja Alex kertoo, että opettaja käskee kopioida vastaukset kavereilta. Ei niin voi tehdä, opettaja käskee kirjoittamaan pidempiä vastauksia kuin muut. NÄINKÖHÄN?

Sen jälkeen 1tunnin aikana minulle tulee yli 40 puhelua, huomatkaa, että minula oli asiakas, yli 200 tekstiviestiä, ja kyllä minulla oli asiakas. Kyllä välillä mietin voinko tehdä työtäni, koska minulla on lapsi joka on hiukan tempperamenttisempi kuin muut. Joka kerta vastaan kyllä pystyn. Eniten vituttaa, että pojalla EI NÄY TÄMÄ näin vahvasti kotona. Kiukuttelua on, läksyissä viivytellään, huudetaan, potkastaan tuoli kumoon. Mutta ei tämmöistä.

Koko päivään puhelimeni soi ja soittaja oli Alex, viimeisenä soitti opettaja. Tottakai on hyvä, että Alex kokee minut turvakseen, ja soittaa ja kertoo mikä harmittaa. Yritän aina tietty rauhoittaa ja zemppaa menemän takasin kouluun, MUTTA nyt viime kerroilla, jäbä on olut jopa 2h "rauhoittumassa". Eli luulenpa että aitin pikku kullanmuru pelaa. Luulenpa että tuosta pelaamisesta on alkanut nyt tulemaan ongelma. Mikä ratkaisuksi? 

PUHELIN POIS. Kyllä, minä olen pärjännyt ja muut ovat pärjänneet ilman puhelinta, poika voi tulla koulun jälkeen sen hakemaan, mietin kylä, että ottaisin sen kokonaan pois, ja annan vasta perjantaina takaisin, se on kummasti aina rauhoittanut tilannetta. Mutta tämä vitutuksen määrä.

JA NE VITUN LÄKSYT! Millä tehdä läksyt jos poika unohtaa ottaa kuvan, ja kukaan koko vitun luokalta ei niitä anna tai tiedä? Minä täällä istun ja teen kyllä kaiken minkä saan selville, minkä takia ei vaikka läksyjä ilmoiteta vanhemmille, niin ei olisi kelläkään luokassa/kouluissa läksyjä tekemättä!

Nyt voisin ottaa hiukka neuvoja vastaan. Miten saan ne läksy merkinnät?

Tosissaan tänään koulu on päättynyt päin persettä, poika lähti, kun piti jäädä koulun jälkeen tekemään tehtäviä. En tiedä onko opettaja koittanut estää koska, oli poika ehtinyt kuulemma tinttasta ja koittanut potkia.



Nyt sain hyviä vinkkejä miten toimin, joten lähdetään näillä eteenpäin.

MITES MUILLA MENNYT PÄIVÄ?

Niin rakas poika, murheen ryyyni, raksu naksu poksu <3 AINA

Kommentit

Suositut tekstit