Jos vain luovuttaisin?

Elämä, meidän elämä on ollut jo pitkään henkiinjäämis taistelu. Teen parhaani, käydään psykilla, käydään perheneuvoloissa, tehdään kaikki mitä pystytään ja enemmän. 

Kotona oon joutunut, pitää kiinni pidossa poikaa (tänä vuonna yhden/kaksi kertaa), oon antanut arestia tänä vuonna, en muista monta kertaa, oon ottanut puhelimen pois, koittanut opettaa syy seuraus suhdetta, kieltää kiroilun, kattonut kun kirjat lentää, ottanu vastaan huorittelut, ottanu vastaan räät, nyrkit, ninja potkut. IT'S FINE. Tätä ei ole paljoa kotona, tätä käytöstä, on muttei joka päivä. TODELLA TODELLA VÄHÄN. Pientä kilahtelua, mutta isoa ei varmaan edes kerran kk. Pahimmillaan on ollut kun Allua kiusattiin eskarissa ja ekalla. Ja joka kerta kun kokee itsensä uhatuksi. Viimeksi mm. koulu ilmoitti lastensuojeluun poissaoloista (eli niistä rauhoittumisista), niin alkoi koulussa oikein huolella perseily ja ulottui huolella kotiin. Oli jatkuvassa paniikki tilassa, juoksi sängyn alle kun kuuli helikopterin ja alkoi itkemään, koska kuvitteli lastensuojelun hakevan hänet, koska oi perseillyt koulussa.

Koulussa sanotaanko ei ole joka päivästä. Voi olla kokonaisia hyviä päiviä, kuten esim. perjantaina oli.JES KOKO VITUN PÄIVÄ OLI MENNYT HYVIN. Ainut merintä oli, että jokin oli palauttamatta. Tämän hetken ongelmat koulussa ovat: karkailu (rauhoittuminen), kielenkäyttö, ja jos pojalla menee pata jumiin, ja hänen pään omaa kaavaa häiritään. Tietenkin aggressiivisuus, ollut tänä vuonna vain kerran JES, yrityksiä kyllä potkaista ollut enemmän. Impulssiivisuus. Joten oikeasti kyllä mä ymmärrän jos opettajaa harmittaa.

Oon tässä miettinyt: Ennen poikani ei pystynyt menemään monistamoon rauhoittumaan, vaan meni ulos hengittämään. Ulkona rauhoittuessaan, hän on soittanut minulle. Useasti saan hänet rauhalliseksi ja poika palaa tunnille. Viimeiset 5x poika on ollut monistamossa, ja hän soittaa sieltä minulle, kertoo ongelman jolloin rauhoitan hänet. Mutta miten minä näen asian: HÄN ON MENNYT ETEENPÄIN. HÄN KYKENEE MENEMÄÄN MONISTAMOON. HÄN PALAA TUNNEILLE. PIENIÄ POSITIIVISIA ASKELIA.

Wilma tai opettajat tai rehtorit, eivät katso asiaa näin. Se on fakta. Älykäs pikkunen poika on, sitä ei voida kiistää, hiukan tempperamenttisempi. Kun oppii pienet kikat, niin pääsee pitkälle. Helpointa pojan kanssa on kun on säännöllinen rytmi ja rutiini. 

En tiedä mitä teen, meillä on maanantaina palaveri, koulussa. Pitäisikö vain luovuttaa, nostaa kädet  ilmaan ja sanoa, te voititte, otan pojan pois koulusta. Kuitenkin ollessaan erotettu  sai 10 ja muita hyviä numeroita. Mä en jaksa tapella. Mä en jaksa vääntää raualangasta. 

Kysyin: " oletko näyttänyt pojalle niitä aktivointi tuoleja"
Opettaja: Niitä oli silloin 2:s ja 3:s luokalla eipä häntä silloin näyttänyt kiinnostavan.

Niin Allu on nyt viidennellä. Sanoin jopa että voin joku päivä ottaa duunista vapaata, ja tulla koulule, jos antaa mulle niitä apukeinoja, voin viedä luokkaan ja esitellä kädestä pitäen niitä pojallenii, niin ei opettajan tartte.

Alkaa tuntua että koulun mielestä poika on rasite. Tottakai voin enemmän kun hyvin ymmärtää, että välillä saattaa turhauttaa, ärsyttää ja vituttaa se poika, mutta kun herranjumala jäbä on fiksu, ja niin paljon muuta. Pelkään myös, että se heijastuu opetuksessa. 

Tietenkin kyse on minusta ja mitä minä aion tehdä asian suhteen. Ja luovuttaminen ei kuulu sanavarastooni. Pienestä asti oon ollut oman elämäni supersankari. Välillä mut on hakattu maan läpi syvälle maan uumeniin, mutta BOOM, mä palaan aina, ja AINA vahvempana. Kinkkinen homma on se, että elämääni en voi elää enää kuten elin itsellen ja olin luovuttamatta, vaan nyt minun on valittava ja elettävä kuten on PARASTA POJALLENI. Pelkään maanantain palaveria. Koska olen väsynyt,ja kyllästynyt, että koulussa ei saada oikeastaan mitään aikaan, joudun joka kerta menee istuu ja kuuntelee samat paskat. Ei mitään hyötyä, toivotavasti tällä kertaa on. Ja ei en pelkää, koska paskaa sataa taas. Ei, pelkään, että niin kauan opeteltu itsehillintäni murenee, koska mä en jaksa tätä paskaa, mitä mä voin tehdä enempää. Voinko neuvoa enempää?

"Voitteko merkkaa läksyt"
"Kyllä nelosluokkalaisten tulisi itse osata merkata ne, ei."

Niin monia asioita mennyt niin päin persettä. Toi oli tyhmä esimerkki, mutta en tiedä.

PITÄISIKÖ JO LUOVUTTAA? 


Kommentit

Suositut tekstit