MIKSI EN RIITÄ KENELLEKKÄÄN?

Milloin minä riitän? Tämä ajatus on ollut minulla nuoresta asti hyvin vallitseva. Milloin olet minusta ylpeä? Mikä riittää sinulle? Minä riitän minulle, miksi en sinulle?

En koskaan ole oikeastaan välittänyt mitä muut minusta ajattelevat. Vähän ja välillä. Yleismaallisesti, minua ei kiinnosta vittuakaan. Huomaan paljon yhtäläisyyksiä minussa ja pojassani. Poikaani kiusattiin, hän vihaa kiusaajaa, edelleen. Jos joku tekee väärin häntä kohtaan hän muistaa sen AINA.

"Olet tämän perheen mustalammas."
EN RIITÄ. MIKSI EN VOI OLLA VALKOINEN NIINKUIN MUUT?

RIITÄNKÖ ÄITINÄ, EN. 

Mielessäni pyörii monia asioita, kuten ADD periytyy suoraan äidiltä pojalle. Anna anteeksi, jos minulla on se, en koskaa ikinä haluaisi  antaa sinulle mitään, joka haittaa elämääsi, joka vaikeuttaa kouluasi. Wilma huutaa. Antaa huutaa, mutta ne viestit kielivät aina: ET OSAA KASVATTAA LASTASI, HÄIRIKKÖ, KASVATUKSESSA VIKAA. 
Minulla ei ole aikaa, arjessa: tehdään ruoka, syödään, läksyt, iltapala/pesu ja nukkumaan. Milloin voitaisiin vaan olla yhdessä ja leikkiä? Tyttöni mun pikku palleroni, rakastan sinua, yritetään syödä nopeemmin niin jää enemmän leikki aikaa.

Lapsien mielestä luulen että RIITÄN. 
"Äiti, sä oot ihan erilainen kun muiden äidit."
Minä: "Miten niin?"
Lapset: "Oot niin nuori, ja hassu, ja outo. Pelleilet aina meiän kanssa."

Jep, totta. Ollaan mm. ratsastettu Vihdintien varrella (kävelytiellä), minä olin siis hevonen ja Allu kyydissä XD Autoilijat kieltämättä kyyläsivät kun konttasin, ja Allu kisko leteistä ja huusi: KOVEMPAA!




En tiedä onko minulla ADD, enkä välitä. Olen elossa. Miksi enään tutkisin. Ehkä mielenkiinnosta. Klassisia piirteitä kyllä minulta löytyy. En muista paljoa nuoruudestani, mutta välillä saan fläsäreitä, muistan tunnetiloja. Enkä toivo, että kumpikaan lapsistani miettisi koskaan sellaisia asioita kun minä. Kun poikani itkee sylissäni, ja huutaa miksi olen tälläinen, en halua olla tälläinen. 
Minä:"Olet täydellinen, sinä opit hallitsemaan itseäsi. Mutta olet juuri täydellinen tuollaisena.

RIITÄNKÖ YRITTÄJÄNÄ, EN

Koen,  että vaikka teen mitä. Olen huonompi. Minusta ei pidetä. Kuulen juoruja. Ja kyllä "tällä hirveällä nartulla" on tunteet. Rakastan työtäni, haluan oppia koko aika lisää. Tämä on se minun juttuni. Ymmärtäisin, jos kuulisin huhuja, että olen huono työssäni tai jotain muuta, mutta en, kuulen henkilökohtaisuuksistani. Olen epäsiisti, haiseva narttu. Tottakai on totta, että voisin olla hiukan, ehkä järjestälmällisempi. Se on tosi vaikeaa, MUTTA MÄ YRITÄN!

Ja ainakin asiakaspalautetta olen saanut paljon, ja se on positiivista. Kun työ ja asiakaspalvelu kohtaa, niin kaikki on täydellistä. Mutta en ole täydellinen, enkä paras, mutta kyllä olen hyvä, erittäin hyvä.



MIKÄ RIITTÄÄ?

"Anri on se joka valitsee aina idiootteja miehekseen." "Se haluaa, että sitä kohdellaan huonosti" Suhteessa on aina kaksi henkilöä, varmaan henkilökemiat ja ympäristö ja kaikki vaikuttaa kaikkeen, myös parisuhteeseen. Alussa voi olla että ollaan niin täydellisiä toisillensa, ja sitten puolen vuoden päästä huomataan, että ei kyllä olla. Minussakin on vikaa, ja paljon onkin, en ole maailman helpoin ihminen todellakaan. Ja en usko, en usko, että haluan, että mua kohdellaan huonosti. Haluan olla prinsessa, jolla on prinssi. En tartte paljoa. En oo täydellinen, oon rasittava. Ja samaan aikaan koen, että parasta minussa on LUONNE! Ja sitä kehitän aina, jotta olisin parempi ihminen.

Kun perustin yrityksen, ja yritys oli ollut pystyssä jo jonkun aikaa kysyin edesmenneeltä vaariltani: "oletko nyt ylpeä minusta", hän vastasi "kyllä.", mutta samaa aikaa teki olon, että oli aina ollut, olin aina riittänyt hänelle.

VAARI <3


RIITÄNKÖ TYTTÄRENÄ, EN

Teen virheitä. Puhun rumasti äidilleni. En soita joka päivä. Meillä myös kyllä henkilökemiat törmää todella useasti.

SISKONA, EN

Mun pitäis olla se suuri ja mahtava isosisko, silti  puolet ajasta tuntuu, että mä oon aina ollut se pikkusisko, HAH! EN ole tukenut tarpeeksi, en soittele tarpeeksi, en näe tarpeeksi useasti. Mutta rakastan kyllä kauheasti, ja tulen aina paikalle, jos joku on hätänä, vaikka keskellä yötä, ja vastaan puhelimeen vaikka keskellä yötä.

YSTÄVÄNÄ, EN

Harvemmin aikaa, unohdan soittaa. Nähäkkin pitäisi, arki on niin rutiinia ja rytmitettyä, joten en näe, en soita. Lapsi vapailla pyrin. Ja nyt nähnytkin enemmän. Rakstan teitä <3 Kiitos kun olette tukeneet mua, kiitos kun olette olemassa, ootte ihania <3 Anteesk etten soita, etten ehdi näkemään, ootte mielessäni useammin kuin tiedättekään! <3

Milloin minä riitän? Miksi minä en riitä? Milloin riitän teille? Miksi minua kiinnostaa riitänkö teille? 

RIITÄN ITSELLENI.


Kommentit

Suositut tekstit