LÄÄKITSE MINUT, ANNA MINUN OLLA NORMAALI

Pitkästä aikaa postaus. Mitä meille kuuluu?  Lapset tulivat sunnuntaina, ja kaikki meni perus hyvin.

Huimasti ollaan edetty jo maanantaihin. Tätä päivää on odotettu kuin kuuta nousevaa, uusi psyka-aika: LÄÄKKEET. Itse odotin todella paljon käyntiä ja aattelin, että ne höpöttelee ja kyselee. Mutta eipä siinä oikein mitään ollut. Kyseli että onko lääkkeestä kysyttävää, resepti ja lähdettiin. Kysyin vielä tyhmänä: " Oliko tämä tässä? Saadaako lähteä?"

Hoitaja naureskeli että voidaan toki jäädä sinnekkin.

Allu on ärsyttävän paljon puhelimella. Siis koko aika, omasta mielesäni. Kun lähdimme pelasi koko aika. Noh sehän ei siis ole hyvä juttu olleskaan. Sanoin pojalleni, että käydään hakemassa Jadatuinen (tyttäreni), ja mennään kouluun hakee kirjat. Poika kuitenkin halusi mennä kouluun katsomaan onko kaverit päässeet, sanoin, että sekin sopii mutta ottaa ne kirjat sieltä koulusta sitten mukaan.

Hain tyttöni, ja kerroin innoissani, että olen vihdoin löytänyt ohjeet lehti kranssin tekemiseen. Joten heti kun pääsimme tarhasta ulos, alkoi lehtien keräys. Nopeasti kotona käymään, kauppaan, ja apteekkiin hakemaan pojan lääkitys. Hakemaan postista tilaus EI saatu ei ollut passi mukana, enkä löydä mistään, PERUS. Kotiin päin lehtien, pihlaja oksien keräystä, kotiin askartelemaan.

DIY VAAHTERA/RUUSU KRANSSI

En kaikkea tajunnut, joten sovelsin hiukan, laitan huomenna vähän enemmän teille ohjeita ja kuvia, mistä löysin etc.

Loppu ilta menikin aikalailla persiilleen. Poikaa ei näkynyt ruoka-aikana, eikä vastannut kännyyn, sain kuitenkin tietää, että on pelailemassa fudista, ja puhelin kaverilla, joten ULLARII. Ei ajantajua.

Kaikki meni alkuun hyvin, soitti pahoittelut että on myöhässää. Söi ruoan, ei niin paljon kun normaalisti kun on lemppariruokaa kyllä. Sitten alkoi läksyjen teko. Kukaan ei vastaa, laitoin aika nasevan viestin koululaisten ryhmään.

 Poika ilmoitti sitten että :"EN VITTU TEE."

 En tiedä oliko ne läksyt, ihan sama, jotain tehdään.

 Sanoin:"Sitten lähtee kännykkä."

" IHAN VITUN SAMA." 

Otin puhelimen, sitten poika otti tuolin, minä kävelen viereen ja otan pois, ja sanoin huoneeseen. Huoneessa alkoi legoja, ja muita pikku tavaroita lennellä. Sitä mukaan keräsin, kunnes lopulta meni mulla pata jumiin.

"Mikäli täällä huoneessa lentää vielä yksikin tavara, niin tulee päivä kännykkä kieltoa lisää jokaisesta tavarasta."

 Tavaroita satoi kun taivaalta. Sitten näin vettä lattialla, kysyin mitä tuo on, ja vastaus oli nasevasti "VETTÄ." 

Kysyin mistä, ja hän osoitti vettä ruukussa. Hän on säästänyt neloselta päästessään saadun ruusun.

Sanoin:" Yksikin pisara lattialle, ja se on joka päivä lisää"

JA BOOOMMMM! NÄIN ITSENI KUN OLIN NUORI. SE MITÄ HÄN TEKI, OLI JUURI SE MITÄ TEIN NUOREMPANA AINA. Hämmentävää.

Alex: Ai pisara?

Ja hän katsoi minuun, ja heitti kaikki ruukun vedet ympäriinsä.

Hän on kopio minusta. Mitä minä halusin tuolla hetkellä mieti, mieti mieti. Halauksen, ja että joku sanoo että kaikki järjestyy. 

"Lepää nyt, huomenna siivoat jäljet" 

Poistuin huoneesta. Oli hiljaista pitkään hiljaista, purkasin turhautumistani lasipurkkeihin, jotka koristelin. Laitan siitäkin kuvan =D Poika meni minun ollessa parvekkeella suihkuun, tuli iltapalalle. Oli hiljaa vielä angsti, kunnes purskahti lohduttomaan itkuun.

"Tuletko syliin?"

Poika kapusi ja nyyhkytti olkapäätäni vasten.

"Mikä on?"

Poika nyyhkytti lohduttomasti ja kohautti olkiaan.

"Harmittaako joku?"

Ulinan ja itkun keskeltä sain selvää:

"TAAS YKSI PÄIVÄ JONKA OLEN PILANNUT."

"Voi kulta, et ole pilannut koko päivvää, onhan meillä ollut hauskaakin tänään."

"OLEN VAIN HUONOKÄYTÖKSINEN. EN OSAA KÄYTTÄYTYÄ"

"Miksi noin sanot?"

"ISI SANOO NIIN."

Ja lohdutonta itkua.

"En usko, että isi ajattelee niin."

Loppuen lopuksi, sain pojan rauhoittumaan, ja hän lähti hyvillä mielillä nukkumaan.

Näinä hetkinä koen suurta ristiriitaa, ärsyttää, että ilta meni noin. Samaan aikaan ymmärrän, että poika ei voi itsellensä mitään. Päätin kuitenkin, että kännykän käyttöä on rajoitettava radikaalisti, joten poika saa sen vasta muutaman päivän päästä. Katsotaan käytöksestä. Sen jälkeen puhumme yhdessä puhelimen käytöstä ja rajoituksesta.

Suunta ylöspäin! Jännittää jo kovasti tuo lääke ja mahdolliset lääke laskut.

Hassua huomata myös, että poika on tuossakin samanlainen, jos minua loukataan, ja sanotaan jotain todella pahasti, MINÄ MUISTAN SEN, AINA.

En halua katsoa koskaan häntä, poikaani, ja nähdä hänen tuskaansa. Olen huono, en ole kuin muut. En hillitse itseäni. Kuulla hänen sanovan: "En halua olla minä." Ehkä nyt hän saa positiivisia kokemuksia, kun oikea annos/lääke löydetään. Ehkä sitten löydät rauhan. Rakastan sinua aina, juuri tuollaisena. Yritän opettaa hänelle, että hän on erilainen, ja se on rikkaus monella tapaa.