KIINNIPITOA ja palavereita

Oksennan kaiken tähän, en jaksa silotella, en hävetä, en mitään. Oksennan kaiken tähän.

Eilinen, oli aivan vitun karsea. En muista milloin viimeksi olen joutunut pitämään poikaa kiinnipidossa, mutta pitkstä aikaa eilen. Pojallani on nukkuma-aika klo 21, annettiin iltapusut, ja iltahalit, ja poika lähti kohti omaa huonetta. Yhtä äkkiä, hän tulee boksereissa ja ilmoittaa menevänsä suihkuun, sanoin ettei onnistu, että olisi ehtinyt varsin hyvin menemään suihkuun mikäli ei olisi tuijottanut Simpsonia. Loppu tulema oli, oven paiskominen, haukkuminen ja ninjapotkuja. Yritän toimia niinkun VITUN TÄYDELLINEN ÄITI (pysy rauhallisena), sanoin rauhallisella äänellä, joudun ottamaan sinut kiinnipitoon, koska et voi rikkoa tavaroita, etkä satuttaa ketään vaikka kuinka harmittaa. Siinä sitä oltiin, huomasinpa kuinkka pojalla on voimat kasvanut myös, mutta kyllä sylissä oli sätki puri nipisti. Lopuksi raivo oli ohi, nyyhkytystä tilanne ohi. Kaikki oli hyvin, käskin pojan sänkyyn ja sanoin hyvää yötä ja että rakastan.

Tänään, heräsin kukonlaulun aikaan, herättelin mukeloita, joista kumpikaan ei nouse. Puolen tunnin hyvää huomentaa, vaatteet valmiinaa ilakoinnin jälkeen tyttö alkaa pukemaan. Poika lahoaa edelleen kerrossängyssään, vien vaatteet valmiiksi sitä mukaan poika tiputtaa, ja huutaa että väsyttää. Lisä aikaa, annan lisä aikaa, tänään on psyka, hyvä jutella näistä, ei ookkaan vaan koulupalaveri. 

Kello on puoli yhdeksän, tytön kanssa ollaan valmiina, mutta poika ei ole ylhaallä. Herätän herätän, lopulta joudun lähtemään koska poika ei nouse, ja itse on ehdittävä töihin.



Lähetään palaveriin, poika ei ollut mennyt kouluun. ULLARIIII! Sinne tuli rehtori ja opettaja, psykiatri ja se sen hoitaja. En varmaan ikinä ois uskonut, että sanon tätä, mutta se REHTORI, joista mul on aina ollu sellaset oudot fiilarit et on vähä tekopyhä tai jotai, alotti jotenki jotenkin sillee, että MUN SUU TIPAHTI auki.

Rehtori: Haluan nyt todellakin painottaa heti alkuun sitä, että ollaan voitu aina keskustella ja puhua alexin asioista ja yhteistyö on toiminut hyvin. (en muista sanatarkkaan, koitin lähinnä laittaa suuta kiinni ja olla purskahtamatta itkuun)

Hyvässä hengessä puhuttiin, lääkekokeilua jatketaan, huomasin pari asiaa itsestäni ja opin tässä palaverissa. Oon aina ollut erittäin intuitiivinen, mutta johtaako se minua harhaan?

Psykiatri: kyl mä kehottaisin ottamaan yhteyttä sinne lastensuojeluun kuitenkin, jos sieltä saisi vaikka apua näihin aamuihin?

Tässä vasta pallo: Koulussa on ongelmat, mitä vittua ne voi auttaa. Aamuihin =D Tungetko sä tänne jonkun herättämään sen, tai repimän alas sängystä? Siitähän SE HELVETIN HYVÄ AAMU ALKAA! Taputuksia, aploodia ja vitun isoja fanfaareja.

Siihen päälle, kuten ollaan jo mainittu, kun Allulle mainitsee lastensuojelun, niin mitä tapahtuu? AHDISTUS RAIVO PAKOKAUHU= paljon huonompi käytös, mutta hei sulla ne psykiatrin paperit on, ei mulla, mutta tälläsissa tilanteissa voidaan käyttää aivoja, vai?

Tietääkseni myös ADD/ADHD kuuluu/ihmisillä on hyvin yleistä aamu unisuus?

Palaverissa sovittiin, että poika siirtyy erkka luokalle hitaasti, eli tunnit jotka toimii, on normaalissa luokassa, ja sitten osan siellä. Kaikki meistä tietää, että Alexille mä oon sen henkireikä sen luotettu, ja jos on isoja asioita/vaikeita ja vakavia niin silloin mä kerron ne hänelle.

Palaveri yllättävän leppoisasti, ottamatta huomioon tuota kommenttia, ja tätä:

Onko pojalle tapahtunut jotain muuta?

Vastasin kyllä: henkinen ja fyysinen kiusaaminen.

Mä otin sen todella henkilökohtaisesti, vaikka se ei pakosti tarkoittanut mitään. Koin, intuitiollani, että se oli tarkoitettu SUORAAN MINULLE, epäily minusta,olenko hyvä äiti, olenko narkkari tai juoppo, hakkaanko lapsiani. Ja te jotka ette tiedä, koen olevani hyvä äiti, tai ainakin yritän =D Ei en ole narkki, en juoppo enkä hakkaa lapsiani, mutta minä koin sen näin, ja sillä hetkellä tajusin, poikani ei ymmärrä. Vai ymmärtääkö, mutta ajattelee ja kääntää asiat?

PYYDETÄÄNKÖ ALEX HUONEESEEN NIIN VOIDAAN KERTOA MISTÄ OLLAAN JUTELTU, siinä oli hetki jolloin rehtori, opettaja ja minä vilastiin toisiamme, en tiedä alko meitä naurattaa, mutta kaikki oltiin, että joo ei, ei ei ei, minä kerron sanoin. Psykiatri siinä, mut aattelin vaa, joo ÄLÄ AATTELE!

En tiedä mitä ajattelen? Turhauttaa. Vituttaa. Itkettää. Onko se vika sittenkin mussa? Ehkä mä oon vääränlainen? Ehkä mä huudan liikaa? Huudanko?

Kotona vihdoin, kerroin ekana, että poika on arestissa, koska ei mennyt kouluun. eli ei kännykkää, eikä telkkaa. Vähä vikinää. Kerroin palaverista:

"ihan sama en mene kouluun en vitussa mene kouluun."

Lopputulos oli taas kiinnipito. Ei mitään, siinä oltiin. Äitini oli myös täällä. Poika rauhottui, itki ja nyyhkytti. Pian jo hymyili. Jouduin lähteä käymään töissä, äitini jäi tänne lasten kanssa. No eipä siinä mitään halusin priiffin oliko täällä puhuttu jotain etc.

Alex selkeästi pelkää, että kun kukaan ei tunnu jaksavan häntä, että hänet otetaan pois, ja että minäkin luovun hänestä, etten minäkään häntä halua.

Tämä on se olo, jota olen koittanut hänestä saada pois, turvattomuus. Tänään se palasi. Toivon todella paljon, että voin pyyhkiä hänen huolensa pois, ja sanoa, että ei ole hätää, mutta valehtelenko?

On ilta, poika kapuaa pitkän keskustelun jälkeen syliin. Ja halaa. Sanoo hyvää yötä. Lähden keittiöön kun poika palaa: "äiti", kuuluu vaimea ääni. Käännyn, hän halaa kun kaivaten jotain.
Otan kädet ja laitan hänen poskilleen, ja kuiskaan: " rakastan sinua, aina. Niin hyvässä kuin pahassa. Me voitamme esteet, ja minä seison sun rinnalla tuen, ja rakastan, olen aina rakastanut."

Kyyneleet kohoavat silmiini kun katsoin noihin suuriin nappisilmiin, jotka ovat lempeät ja kauniit. Pieni ääni kuiskaa: "tiedän, minäkin rakastan sinua.Hyvää yötä"

Kyyneleet vierivät poskiamme pitkin, rutistamme viellä kerran, ja toivotamme hyvät yöt. Tänään ja toissa päivänä oli rankkaa. 

Nyt tarvitaan yksi hyvä päivä, se on huomenna.

Kaiken kaikkiaan, taas tuntuu turhalta. Onko tästä terapiasta mihinkään? Onko mistään mihinkään? Eikö mitään selviä? Miksi en saa taikasauvaa jolla poika olisi koulussa hyvin. MIKSI? Mikä on oikein? Onko parempi, että asuu isällänsä? Vai täällä? Olenko liian kiltti? Painotanko liikaa että hyväksyn ja rakastan häntä? En hyväksy hänen haukkumista, en väkivaltaa tai asiatonta käytöstä, mutta hänet minä hyväksyn tuollaisena. Aamuisin hakkaisinko kattiloita yhteen? Niin että vituttaa kunnolla? Mitä? Onko mitään konkreettista mitä voin tehdä enempää? 

Kiitos Forsman teelle, etten ole saanut sydäriä tai stressi ei ole ylivoipainen =D
Juon iltaisin 1-3 kuppia heidän anti-stress teetä. Todella hyvää ja toimii!

Ei ole mainostus, aloin vaan äsken nauramaan yksinäni kun kolmas kuppi lähti =D Mutta hei nyt meenkin juomaan Forsmanin Relax-teetä vaihteeks =D Tulee unikin paremmin!




Kommentit

Suositut tekstit