Vaarassa SYRJÄYTYÄ

Eikö olisikin ihanaa jos kirjoittaisin jotain iloista, ja pirteää ja ihanaa! OLISI! Joten aloitan kirjoittamalla, tämän aamun kulun, jonka ansiosta ansaitsen itselleni hyvä äiti merkin, ihan vaan KOSKA HALUAN.

Aamu alkoi taas kukon laulun aikaan n.7:ltä. Herättelin tyttöä ja muistutin, että tänään on retkipäivä, joten kamat kasaan, ja aamupala napaan. Menin poikani huoneeseen, silitin hänen päätänsä, ja kuiskasin:

"On aika herätä kulta."

Poika hymyilee.

Tyttö pyytää lisää aamupalaa, menen laittamaan. Palaan pojan huoneeseen, koska on sikeämpi unisempi. Poika onkin vetänyt peiton jo korviinsa. Vielä kerran, vielä kerran:

"Kulta on aika nousta, annanko vaatteet niin voit pukea siellä?"

"Joo"

Otan vaatteet kaapista, ojennan sänkyyn.

"Mitä haluat aamupalaksi? Otatko teetä?" 

"Joo"

Silti sänky ei liiku, poika ei liiku vaatteet eivät liiku. Kiikutan teetä ja hymyilen ja yritän. Ojennan ja hymyilen. Poika maistaa, ja kun käännyn hetkeksi on hän jo hävinnyt

peiton alle. Kello lähestyy uhkaavasti yhdeksään, tytöllä on retki, tarhalla pitää olla 9.15, pojalla alkaa koulu 9,15. 

"Kulta, sinun on noustava. Ymmärrätkö, että koulu on velvollisuutesi, minun on työ. Vaikka minua väsyttää, en voi jäädä makaamaan, vaikka sinua väsyttää et voi jäädä makaamaan. Kouluun on mentävä  tavalla tai toisella. Tai yksinkertaisesti mietittävä toista vaihtoehtoa, sillä minä en saa sinua lähtemään."

"VITTU JOO JOO"

Näen kuinka vaatteet alkavat mennä päälle, otan koiran ja lähden viemään ulos. Kun tulen takaisin teet ovat ympäri eteistä.

Mutta EN HUUTANUT, vaan puhuin. Kerroin TOTUUDEN. Oikeasti kyllä mieleni teki huutaa, niin vitusti tekikin. Olimme lähdössä tytön kanssa.

"8min. aikaa, ennen kouluun lähtöä, mikäli myöhästyt puhelin on poissa loppukuun."

Poika oli myöhässä 2,5h. Iso peukku nyt siitäkin sitten. Erityisluokka paperit kirjoitettuna. Pojan käytös koulun ja itseni mukaan on ollut paljon kaaottisempaa koulussa psykan ja lääkkeiden alettua, kuten vähän epäilin. Luulen, että hän kokee koko aika vain enemmän ja enemmän olevansa erilainen huonolla tapaa, enkä minä varmana puheillani sitä auttanut. Rakastan häntä.

Olemme nyt alkaneet harkita oikeasti, että poika muuttaisi isälleensä. Onko se oikea ratkaisu? EI. Miksikö edes harkitsen tätä oikeasti.

Olen käynyt 6-vuotta pojan kanssa psykiatreilla, yksityisillä, näillä normaaleilla, perheneuvoloissa. Apu jota olen saanut on puhdas vitun nolla. Nyt ei todellakaan kenenkään muun ansiosta, kun bloggaajan (Mommy Be Good) tekstejä lukiessa oli kuin olisin lukenut pojastani. Aloin epäillä ADHD:ta vaadin testejä. Pojalla todettiin se. Käydään terapiassa, en tiedä mitä ne siellä tekee, eikö voisi tehdä jotain muuta, joka auttaa? Onko sillä ADD? En tiedä. 

Epäilen helvetisti, kaikkea. Oon huomannut että oon tässä nyt pariviikkoa, pyöritellyt psykan sanoja, ja kerännyt vitutusta. Vaarassa syrjäytyä, poikani siis. Miksi? Eikö sen kanssa voi oppia elämään? Mitä sellaista hänessä on, että hän on vaarassa syrjäytyä? YHTEISKUNNAN VITUN NORMIT, mukaudu tai syrjäydy. En itsekkään sovi tänne saatanan sääntö Suomeen.

Koko aika tuntuu, että kun ei sovi muottiin niin muovataan sopivaan. Miksi? En hyväksy hänen käytöstä, mutta se millainen hän on melkeinpä AINA, ELI IHANA, paitsi koulussa, ja nyt viimeaikoina kotona, meillä menee hyvin yleensä kuitenkin, ainakin suht hyvin, en tiedä kun ei ole ns. normaalia ollut niin en voi tietää.

Yritys, en kai saisi sanoa tätä ääneen, koska olen varmaan helvetin huono äiti kun sanon sen. Tiedättekö kuinka helvetin VAIKEAA ON OLLA SUOMESSA YRITTÄJÄ? Se on, hyvin vaikeaa, ja asiaa ei auta se , että joudut VÄHINTÄÄN 1x viikossa olemaan POISSA TÖISTÄ n. 3h mikä on siis 60-300€ YRITYKSELTÄ. Tiedättekö monet asiakkaat olen menettänyt, kun olen joutunut perumaan aikoja, koska joudun hakemaan poikaa koulusta, tai keskeyttämään työt jotta voin rauhoitaa hänet. Minä en edes nostanut alussa palkkaa, koska uskoin unelmaani, uskoin ihmisiin yms. mutta EN LASKENUT MUUTTUJIA. (Tälläkin lähinnä tarkoitan, että olisi kiva jos esim. se en olisi aina minä joka juoksee koulupalavereissa, ja psykilla yms.)

Millainen on hyvä äiti? Millaista on todellinen rakkaus? Hyvä äitii  tietää milloin on luovutettava, hyvä äiti tietää, että vaikka se sattuisi ja musertaisi äidin, hän tekee mitä tahansa lapsensa eteen. (että edes harkitsen muuttoa isälle siis)

Minä en  usko, että poikani syrjäytyy, vaan uskon, että hänestä tulee jotain SUURTA JA MAHTAVAA, koska hän on älykäs, ahkera, sydämellinen, oikeudenmukainen ja ällistyttävän huomioon ottavainen. 

Hänen tulee konkreettisesti oppia hillitsemään itseänsä, hänen tulee oppia hallitsemaan vihansa, ja myös selvittää mistä se viha kumpuaa. Millä tavalla autan, psykasta ei ole mitään HELVETIN APUA EIKÄ kyllä lääkkeistäkään. Enkä tarkoita nyt millään pahalla halventavalla, tai millään, vaan ihan oikeasti 6 VITUN VUOTTA. Viime viikolla meni 2 päivää hyvin, ja poika oli tehnyt tehtäviäkin extra paljon. Sen olen huomannut hänen käytöksestä: mitä enemmän stressiä ja turvattomuuden tunnetta sen pahempaa käytös. Nyt psyka käynnit, huonot aamut, erityisluokka, ai niin ja tietty se lastensuojelu-sana. Hänhän itkeä nyyhkytti  yksi päivä ja sanoi että tietää heidän tulevan hakemaan hänet kun on niin paska. Keksitäänkö lisää millä stressata häntä?

Ehkä me aloitetaan meditaatio, kunnes ollaan isän kanssa saatu kaikki puhuttua selväksi. Sitten, en tiedä, ehkä se on parempi pojalle. Ei minulle, mutta hänelle. Ehkä on vain myönnettävä, en ole tarpeeksi hyvä.