Voiko lapsi kärsiä kaamosmasennuksesta/väsymyksestä?

Suomi on hyvin pimeä maa näin syksyn/talven tullessa. Itse huomaan vireystilani muuttuvan heti, mutta minä en voi pysähtyä. Voiko myös lapsi kärsiä tästä väsymyksestä? En tiedä,mutta sen tiedän, että poikani on aamuisin aivan rikki. Hän menee nukkumaan klo 21, toki aina välillä hän saattaa jäädä lukemaan kirjaa tai akkaria, mutta nukhtaa kuitenkin ennen minua, varmaan noin 22 aikoihin.

Jos koulu päivä alkaa klo 8.30 herätän hänet 7:ltä, eli puolitoista tuntia ennen koulun alkua. Nyt poika huutaa vain, että väsyttää ei jaksa. Välillä purskahtaa itkuun ja jatkaa unia. Jatkan herätystä vaatteiden antoa, aamupalan laittoa, herättelemistä aina siihen asti kunnes joudun lähtemään töihin kuten tänäänkin. 

En keksi oikein mitään ratkaisua, joten huomenna lähden ostamaan kirkasvalo lamppuja tähän huusholliin ja vuoraan koko saatanan paskan niillä. Vähän palmun oksia, niin eiköhän tämä valohoito tee tehtävänsä? Hiekkaa onkin jo omasta takaa, kun kengistä niitä tulee jokapuolelle =D 


D-vitamiini OFCOURSE! Käytössä tällä hetkellä valitettavasti mun omat on loppu. Syön siis paljon isompia annoksia normaalisti kuin Suomen suositukset ovat, koska aurinkoisissa maissa on jopa isommat suositukset kun meillä täällä pimeässä maassa, (tai on ainakin ollut) mikä tuntuu hiukan tyhmältä. Syön yleensä 5000-10000 iuta (päivässä) eli 10000 iuta olisi 250 mikrogrammaa. Tiesittekö, että D-vitamiini on todistettu myös auttavan masennukseen, ja Suomi oli ainakin masennus ja itsemurhatilastoissa aika pikälti siellä kärjessä. Miksikö? KOSKA AURINKO! Joten en todellakaan pelkää että ottaisin D vitamiinia liikaa.

Mutta mitä muuta? Keksittekö te millä saisi jotain tuloksia aamuihin? Entä oletteko itse tai onko lapsillanne vaikeuksia päästä ylös aamuisin näin pimeämpien aikojen tultua taas?

Nyt nukkuu niin jaksaa taas aamulla herätä öitä!

Kommentit

  1. Itse ajattelin ostaa herätysvalon, toivon että se auttaisi omissa aamuissani.

    Tsemppihali! ♥

    http://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Jasmin 😍😍 testataan täälläkin, kerron sitten miten täällä toiminut, kerro sinä myös! Ihanaa loppu viikkoa 😊😊

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit