Kun voimat loppuivat

On aika, viime kerrasta on nyt puoli vuotta. Olen katsonut konetta monesti, ja miettinyt: 

joko? En ole ollut valmis, puolivuotta myöhemmin, olen, olen valmis kertomaan, valmis avautumaan.

Elämä voi muuttua silmään räpäyksessä, yhdessä hetkessä olet elossa, toisena et, perheet voivat hajota, SINÄ tai MINÄ voin hajota. Ihminen ei ole kaikkivoipa, ihminen ei ole kaiken kestävä, en edes minä.

Totaalinen loppuuun palaminen, elämän hajoaminen ja pirskaloittuminen. Kun näin tapahtuu voit jäädä maahan makaamaan ja vellomaan, tai voit kerätä palasia, leikkaa liimaa taktiikalla, ja koittaa korjata elämää, itseäsi ja muita. Kaikki tapahtui nopeasti, mutta sinnittelin ja sinnittelin ja sinnittelin. Johtuiko tämä vain yhdestä tietystä asiasta EI TIETENKÄÄN.

Minä en ole täydellinen, missäkään, tuskin kukaan on. 

Olen liian kiltti, sinisilmäinen: koen sen vahvuutena sekä huonona puolena. Luotan ihmisiin ja yleensä vääriin. Vahvuus se on, koska jaksan aina uskoa uudelleen ja uudelleen ihmisiin.

Olen suora, liian suora. Ystäväni aina sanoo minulle: mieti miten ilmaiset asiat, he eivät tunne sinua kuten minä, minä tiedän miten puhut, vaikka vaikutat kovalta ja töksäyttelevältä, tiedän, että se on sinun tapasi puhua, muut eivät.

Tumma ja tulinen.

Sotkuinen, opettelen edelleen.

Tämä kaikki pohjustaa hajoamistani. Monen asian summa: 

YRITYS, se loi niin paljon stressiä. En ollut loistava, ehkä en edes hyvä johtaja. Alusta asti yritystämme on kohdannut monet todella huonot tuurit, mitkä yleensä ovat johtuneet minun sinisilmäisyydestäni. Viimeinen asia mikä veti maton jalkojeni alta, hajotti minut, ja satutti oli yli puolivuotta kestänyt varastaminen: rahan varastaminen. Minun sinisilmäisyyden takia.

Kuulin myös itsestäni niin paljon huhuja, että aloin pohtimaan sovinko alalle, koska en ole tarpeeksi kaunis, tarpeeksi jotain, olen vain minä, ja yleensä jos kuulen itsestäni huhua, ei minua voisi vähempää kiinostaa, mutta kun olin hyvin tietoiseksi tullut siitä, että olen yrityksen perustamisen jälkeen lihonnut +25kg, joten varmaan siksi se osui ja upposi.

ALEX, pojan turhautuminen, koulun turhautuminen  hajotti minua paljon. Koulusta soitettiin, ja pyydetään hakemaan poika, koulusta soitetaan ja joudun perumaan asiakkaita, siirtämään asiakkaita. Tunne, että en pysty auttamaan, ja toinen räpiköi ja räpiköi, koittaen pysyä pinnalla, mutta uppoaa kahta nopeammin mitä enemmän yrittää. Se hajotti minua, se hajotti poikaa. Silti jaksoin yrittää kehua häntä ja muistuttaa kuka hän on.

Moni asia ajoi burn outtiin, tässä suurimmat. Tunsin, että hukun, en saa henkeä. Tein päätöksen, irtisanoin yritykseni nykyiseltä paikalta,etsin uuden asunnon, teen kotihoitolan. Olen lähellä Alexia, ja mikä tärkeintä TYÖSKENTELEN YKSIN. Kun irtisanomisilmoitus oli lähtenyt, tuntui kuin tuhat kiloa painoa olisi pudonnut harteiltani. Löysin täydellisen asunnon, jossa on yksihuone liiketilanani, ja se on täydellisen kokoinen tähän hetkeen. Hengitän, saan ilmaa, onnen kyyneleet vierivät poskiltani. En tiedä mitä tulevaisuus tuo, en tiedä menestynkö tässä kotona samalla tavalla kun liikkeessä, mutta sehän tässä oli idea, tämä on hetki, jolloin otan omaa aikaa, omaa tilaa.

Nykyisyys, menee eteenpäin. Hitaasti ja varmasti. Jada kasvaa ja kehittyy, hän on eskarissa.

 Alex siirtyi 6-luokalle, normaali luokkaan. En myöskään ole uskaltanut kirjoittaa, koska pelkään, että jos sanon asiat ääneen, se tuhoutuu, mutta uhmaan kaikkea ja sanon: Alexilla menee hyvin, erittäin hyvin. Koulussa ei ole ollut ongelmia, ei ole tullut soittoja. Hengitän ja hymyilen, mutta silti varauksella, odottaen, milloin kaikki kaatuu? Vai kaatuuko sittenkään? Elä hetkessä, älä tulevaisuudessa, äläkä menneessä. Hetkessä, joten olen kiitollinen jokaisesta hyvästä päivästä joita on ollut, ja olen myös vastasuudessa, enkä jaksa miettiä mitä jos, sillä sillä tavalla hajotan itseni totaalisesti. Nyt olen vain ylpeä äiti joka katsoo kun hänen poikansa loistaa aivan eritavalla kun puolivuotta aiemmin. Hän odottaa innolla koulua, hänellä on kavereita, luokkalaiset pitävät häntä älykkäänä. Hän nauttii hän hymyilee, ja hyvin useasti nykyään, hän sanoittaa tunteensa kun puhumme koulupäivästä, mikä on myös erona puolivuotta sitten. 

Sanoin aiemmin, että Alexissa on potentiaalia, hän on älykäs, yksi kilteimmistä ihmisistä jonka tiedän, ja nyt hän on puhjennut kukkaan. Toivotaan, että tämä jatkuu, mutta nyt nautin vain tästä hetkestä.

 Ps, Hänen opettajansa on kyllä super. Sitä epäilin jo pitkään, että henkilökemia tai joku ei toiminut edellisessä paikassa, ja tapa jolla tämä opettaja hoitaa hommansa, on kirjaimellisesti WAU!